Maatyöt eivät niinkään ole innostaneet allekirjoittanutta. Sen sijaan on tehnyt mieli teipata postiluukku siten, ettei yhtäkään maaurakointiin liittyvää laskua pääse ujuttautumaan eteisen lattialle meidän ollessa töissä. Mutta nyt vihdoin tontilla tapahtuu jotain mielenkiintoista!
Meidän timpurit ovat touhunneet tontilla nyt vajaat kaksi viikkoa. Siinä ajassa on tehty seinäelementit sekä kattokolmiot. Hurjan nopeasti muuten valmistuivat! Siellä ne nyt makaa ja odottaa kahden yön päästä koittavaa pystytystä. Meillä pyörii perhoset mahassa. Eikä muuten millään jaksaisi odottaa, millaiselta meidän talo tulee näyttämään. Pieni mummonmökki siitä tulee, mutta aivan sopiva meille.
Olimme tänään tontilla koko porukka. Aivan kuten lähes jokaisena muunakin päivänä, koska sieltä ei vaan malta pysyä pois. Rambo on ottanut reviirit haltuun. Se rupeaa kiskomaan hihnassa, kun lähestytään tonttitien alkua ja lopulta säntää täyttä vauhtia ympäriinsä, kun pääsee irti. Ihanaa, että se pääsee loppukesästä omalle pihalle! Tuossa se istuskelee tulevan olohuoneen nurkassa. Ja tuossa se tulee todennäköisesti istumaan jatkossakin, kun siitä on parhaimmat maisemat vartiointia ajatellen...
- Inkku
ps. Meille tulee muuten Siklatalo!

